True Blood -tähdet poseerasivat alastomina! Katso kuva

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lapsitähtenä 1990-luvulla tunnetuksi tullut Hollywood-kaunotar Anna Paquin tunnetaan nykysin parhaiten HBO-yhtiön esittämässä True Blood -televisiosarjassa nähtävästä Sookie Stackhousen roolistaan. Biseksuaaliksi taannoin tunnustautunut Anna valittiin taannoin Playboy-lehdessä seksikkäimpien julkkisnaisten listalle.

Viime vuonna verkkoon vuoti valokuvia True Blood -sarjan seksikohtauksesta, jossa Anna Paquin nähtiin rinnat paljaana sängyssä. Neitokainen itse totesi tuolloin Nylon-lehden haastattelussa että hänellä on tapana riisua ennen seksin harrastamista. Nyt Anna on riisunut kaiken myös Rolling Stone -lehden kansikuvaan yhdessä miespuolisten kollegojensa kanssa. Katso kansikuva alta.

28-vuotias Kanadassa syntynyt ja Uudessa-Seelannissa varttunut Anna Paquin teki läpimurtonsa jo yksitoistavuotiaana elokuvassa The Piano, joka toi hänelle Parhaan naissivuosan Oscar-palkinnon vuonna 1994. Tuolloin hän oli historian toiseksi nuorin Oscar-voittaja. Viime aikoina hänet on nähty Roguen roolissa X-Men -sarjan elokuvissa. Miehen kanssa kihloissa oleva Anna oli vuoden 2010 alussa mukana seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavassa kampavideossa, jossa hän tuli kaapista ja tunnustautui pitävänsä myös naisista.

Anna Paquin Rolling Stone