Paris Hilton hengenvaarassa – puukkomies pääsi kotipihaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Seurapiirijulkkis Paris Hilton sai tiistaina kokea hieman keskimääräistä räväkämmän aamuherätyksen, kun hän huomasi tuntemattoman miehen yrittävän sisään asuntoonsa kuuden aikaan aamulla. Kaiken lisäksi mies oli aseistautunut kahdella puukolla.

Hilton soitti paikalle poliisit, jotka saapuivat kerrankin ajoissa ja ehtivät pidättämään puukkomiehen. Julkkistähti kertoi uhkaavasta tilanteesta Twitter-blogissaan, jossa hän julkaisi myös ikuistamansa valokuvan pihamaallaan olevista turvamiehistä ja poliiseista. Katso kuva alta.

– Pelottaa niin. Heräsin juuri ja mies yritti murtautua talooni kahden suuren puukon kanssa. Poliisit ovat täällä pidättämässä hänet, Paris Hilton kirjoitti blogissaan.

The Los Angeles Times -lehden mukaan Hiltonin miespuolinen ystävä kohtasi puukkomiehen jo ennen poliisin saapumista. Pidätetyn nimeä ei ole julkistettu, mutta poliisi vahvisti tutkivansa parhaillaan oliko mies aikeissa ryöstää Hiltonin.

Paris Hilton