Realitytähti sai tietää pettämisestä – ulos sarjasta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kohuttu Jersey Shore -realitysarja on menettänyt yhden tähdistään, kun Sammi ”Sweetheart” Giancola lähti sarjasta niin sanotusti ovet paukkuen. Syynä lähtöön oli se, että nainen näki sarjan aikaisemman jakson, jossa hänen kollega-poikaystävänsä Ronnie petti häntä toisen naisen kanssa.

Kaiken lisäksi jaksossa nähtiin kuinka Ronnie palasi pettämisen jälkeen takaisin Sammin sänkyyn. Radar Online -julkaisun mukaan kyseessä oli toisen tuotantokauden jakso, jota sarjan tähdet saivat seurata yhdessä samalla kun he kuvasivat kertausjaksoa. Luonnollisesti sarjan tuotantoyhtiö oli järjestänyt katsottavaksi juuri kohutun jakson.

Sammilla ei ollut aiemmin aavistustakaan poikaystävänsä uskottomuudesta. Hänen kerrotaan olevan raivoissaan kaikille muille sarjan tähdille ja erityisesti muille tytöille, jotka eivät olleet kertoneet hänelle asiasta. Viiden miljoonan silmäparin edessä totaalisesti nolattu Sammi ei voinut jatkaa heidän kanssaan, joten hän poistui koko sarjasta ainakin toistaiseksi.