BB-Ksenia murtui lohduttomaan itkuun

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa koettiin eilen tunteita laidasta laitaan, kun viikkotehtävän hauskuuden vastapainoksi talon olohuoneessa koettiin suuria tunteita. Esimerkiksi BB-Ksenia vuodatti kyyneleitä elämäntarinaansa kertoessaan.

Nuori neitokainen paljasti muille asukkaille kärsineensä aiemmin koulukiusaamisesta aiheutuneesta masennuksesta, josta hän ei ole vieläkään täysin toipunut. Samasta syystä hän ei vieläkään uskalla olla täysin oma itsensä.

– Ei oo päässy kunnolla yli. On yhä vaikea luottaa ihmisiin, Ksenia sai sanotuksi kyyneleidensä lomasta ohjelman verkkosivujen mukaan.

Muut asukkaat BB-Satu ja BB-Mari etunenässä ottivat paljastuksen vakavasti ja yrittivät antaa Ksenialle neuvoja ja totesivat muiden muassa että rankat kokemukset tekevät vahvoiksi. Satu totesi lisäksi että kaikki lähtee siitä että ihminen luottaa ensin itseensä. Satu puolestaan kertoi joutuneensa kärsimään koska oli suulaampi kuin muut.