Basisti kuoli traagisesti – rockyhtye jatkaa uraansa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Toukokuussa kuolleena hotellihuoneestaan löytyneen Slipknot-yhtyeen basisti Paul Gray menehtyi ruumiinavauksen mukaan huumeiden yliannostukseen. Laboratoriotulosten mukaan rokkarilla oli elimistössään suuri määrä morfiinia. Häneltä löydettiin myös sydänvika.

Bändin jäsenet esiintyvät normaalisti naamarit kasvoillaan, joten Paul Gray ei ollut monillekaan kasvoista tuttu tähti. Slipknot-yhtye on ollut traagisesta uutisesta saakka telakalla, mutta nyt yhtye on ilmoittanut jatkavansa. Yhtyeen rumpali Joey Jordison vahvisti tiedot uuden albumin valmistelemisesta.

Jordison kertoi Des Moines Register -lehdelle yhtyeen jäsenten surevan edelleen kovasti parhaan ystävän ja sieluntoverin poismenoa, mutta kertoi muiden jäsenten päättäneen kuitenkin jatkaa uraa. Hieman yllättävää oli kuitenkin se, että basistin tilalle ei ole rumpalin mukaan tulossa korvaajaa. Hän kertoi bändin kaikkien jäsenten soittavan myös kitaraa ja bassoa.