BB-Nino ahdistelunsa syistä: ”Leikki meni överiksi”

Big Brother · Stara.fi

Viihdelehti Staran Chaos Tube -blogitiimi tapasi Big Brother -taloon keskiviikkona palanneen Ninon hieman ennen taloon palaamistaan. BB-Nino kertoi videohaastattelussa kuulumisiaan ja muisteli edellisen kauden ikävää välikohtausta, jonka takia hänet häädettiin talosta kesken kauden.

Nino kertoi ottaneensa opiksi edellisestä reissustaan ja aikoo toimia tällä kertaa toisin.

– Todellakin. Mä olen päättänyt että toista hölmöilyä ei tule tapahtumaan. Semmoista minkä takia mä viimeksi jouduin lähtemään. Vaikka se olikin leikkimielistä koko se episodi mitä oli. Sampo koki että mä olin ahdistellut. Tai mä en itse asiassa tiedä oliko se Sampo vai tuotanto joka sen katsoi. Se meni överiksi. Meidän leikki meni överiksi multa, Nino kertoi.

BB-talon tapahtumista huolimatta Sampo ja Nino ovat edelleen tiiviisti yhteydessä.

– Oon ollut tosi paljon. Ja meillä on ollut yhteisiä keikkojakin. Ei ole ollut mitään romanssia, mutta me ollaan tosi hyviä kavereita. Eikä ole ollut kuumia jatkojakaan Sampon kanssa, Nino kertoi haastattelussa.