Vakava loukkaantuminen Transformers 3 -kuvauksissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suuren suosion ympäri maailmaa saaneet Transformers-elokuvat ovat saamassa jatkoa, kun leffasarjan kolmannen elokuvan kuvaukset ovat parhaillaan käynnissä. Megan Fox sai jo aiemmin potkut naispääosastaan, ja hänen tilalleen valittiin Rosie Huntington-Whiteley.

Nyt elokuvan kuvauksista on kuulunut ikäviä uutisia, sillä noin 40-vuotias stuntti on loukkaantunut vakavasti kuvauspaikalla Hammondissa, Indianan osavaltiossa. Hollywood Reporter -lehden mukaan loukkaantuminen tapahtui toimintakohtausta kuvattaessa myöhään keskiviikkoiltana.

Poliisi kertoi julkaisulle, että kyseessä oli kohtaus, jossa käytettiin paljon ajoneuvoja. Tarkoista ennakkosuunnitelmista huolimatta jokin meni pieleen ja ilmassa lentänyt esine lensi auton tuulilasiin, siitä läpi ja osui kuljettajaan. Kuljettaja menetti heti tajuntansa ja auto jatkoi matkaansa puolitoista kilometriä ennen kuin se saatiin pysähtymään. Kuljettaja kiidätettiin helikopterilla sairaalaan.