BB-asukkailla alkoivat ankeat ajat

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa alkoi tänään uusi viikkotehtävä, jonka merkeissä asukkaat lähetettiin kuvitteelliselle autiolle saarelle. Kyseessä on siis tehtävä, jossa asukkaiden tulee selviytyä hyvin pienillä tykötarpeilla.

Asukkaat jaettiin Kapteeni Siniparran ja Kapteeni Cookin joukkueisiin, joille molemmille on varattu omat laavut ja alueet. Joukkueet saavat käydä keskenään kauppaa saamistaan ja löytämistään tuotteista. Tehtäväalue saa toimia viikkotehtävän ajan haaksirikkoutuneiden asukkaiden turvasatamana, jonka antimet ovat kuitenkin hyvin rajatut sekä tarvikkeiden että ruoka-ainesten suhteen.

Ruoka-aineksina asukkaat saivat mukaansa autiolle saarelle säilykepurkeissa tonnikalaa, ananasta, mandariinia, parsaa, papuja, sikanautaa ja maissia sekä muina eväinä pussikeittoja, pussipastaa, nuudeleita, suklaapatukoita, kaksi limua ja 2,5 desilitraa rommia. Lisäksi heillä on mukanaan sätkätarpeet, tulitikkuja, tulukset, ankkuri, viherkasvi, sukkia, pipoja, sadeviitat, kintaat sekä patoja ja kattiloita.