Rockin legenda kuoli uskomattomalla tavalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittiläinen Electric Light Orchestra, eli ELO, oli aikoinaan yksi rockin ja elektronisen musiikin uranuurtajista ja maailman suosituimmista yhtyeistä. Urallaan yli 50 miljoonaa levyä myynyt bändi hajosi vuonna 2001. Nyt yhtyeen perustajajäsen Mike Edwards on menehtynyt erittäin harvinaisessa onnettomuudessa.

Edwards menehtyi perjantaina Englannissa tapahtuneessa auto-onnettomuudessa, jossa suurikokoinen heinäpaali iskeytyi hänen ajoneuvoonsa A318-tiellä, BBC News uutisoi. Traktorin kyydistä viereisellä pellolla pudonnut ja siitä moottoritielle pyörinyt heinäpaali painoi noin 600 kiloa, eli sen voima on ollut melkoinen.

Poliisilla on lehtitietojen mukaan ollut vaikeuksia tunnistaa onnettomuuden uhria ja tavoittaa hänen läheisiään. Tunnistuksessa viranomaiset ovat BBC:n mukaan käyttäneet apunaan muiden muassa verkosta ja YouTubesta löytyneitä kuvia. Mike Edwards oli mukana ELO-yhtyeessä vuosina 1972 – 1975.