Poliisi myöntää: Paris Hilton pääsi putkasta koska on julkkis

Viihdeuutiset · Stara.fi

Seurapiirineitokainen Paris Hilton pidätettiin pari viikkoa sitten huumeista Las Vegasissa, kun hänen käsilaukustaan löytyi tarkastuksessa kokaiinia. Sittemmin julkkistähti on selitellyt tapausta toinen toistaan uskomattomammilla tarinoilla.

Hilton pääsi putkasta ennätysmäisen nopeasti, ja kaiken lisäksi ilman takuusummaa. Tällainen järjestely on harvinainen, joten lehdistö ryhtyi pian tutkimaan viranomaisten päätöksen taustoja. Nyt on vahvistunut, että Paris Hilton pääsi nopeasti putkasta koska hän on julkisuuden henkilö. Paris vietti lopulta putkassa vain kolme tuntia, kun normaalisti vastaavassa tilanteessa kuluu vähintään kuusi tuntia.

Poliisin mukaan Hilton ei kuitenkaan saanut varsinaista erikoiskohtelua, vaan kyseessä oli ainoastaan järjestyksen ylläpitäminen poliisilaitoksen välittömässä läheisyydessä. Viranomaiset päästivät Hiltonin lähtemään välttääkseen kaaosta, jonka häntä kuvaamaan rynnänneet paparazzit ja muut ihmiset olisivat poliisilaitoksen edustalla aiheuttaneet.

– Kun poliisilaitoksella on joku hänen kaltaisensa, kaikki tulevat paikalle ja toivovat näkevänsä hänet edes vilaukselta. Samaan aikaan minulla pitää olla vartijoita, jotka pitävät muut pidätetyt erossa hänestä, poliisipäällikkö Jim Dixon kertoi The Las Vegas Review-Journal –lehdelle.