Tältä Victoria Beckham näyttää nyt

Viihdeuutiset · Stara.fi

Supersuositusta Spice Girls -yhtyeestä 1990-luvun puolivälissä supertähdeksi noussut Victoria Beckham on keskittynyt viime vuosina pääasiassa perhe-elämään yhdessä futarimiehensä David Beckhamin ja pariskunnan lasten kanssa.

Samaan aikaan hän on kuitenkin tehnyt myös näkyvää julkkisuraa ja noussut yhdeksi maailman seuratuimmista muoti-ikoneista. Viime aikoina Victoria on kuitenkin nähty yhä harvemmin julkisuuden valokeilassa. Tällä kertaa hänet on kuitenkin kuvattu julkkisjuhlissa. Katso kuvat tästä.

Tyylikäs Victoria Beckham on nyt kiinnittänyt monien huomion siksi, että hänen taannoiset muotonsa vaikuttavat kadonneen. Todennäköisesti Victoria onkin käynyt pienennyttämässä rintojaan entisestään poistamalla viimeisetkin silikoninsa. Operaatiot rintojen pienentämiseksi alkoivat jo viime vuoden puolella.