Bad Boys Blue keikalle Suomeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Sokos Hotel Vantaassa 17. – 18. syyskuuta ensimmäistä kertaa järjestettävä Absolutely 80’s -tapahtuma tarjoaa kasarimusiikin ystäville takavuosien tunnelmia, kun bileissä palataan reilu parikymmentä vuotta ajassa taaksepäin.

Vuosittaiseksi kaavaillussa tapahtumassa esiintyy tänä vuonna legendaarinen saksalainen discoyhtye Bad Boys Blue, jonka hittilista on pitkä kuin nälkävuosi. Bändi nousee lavalle perjantaina. Lauantaina kasaritunnelmasta vastaa puolestaan Southfork Sound Machine, jonka solistivierailijana on Ville Pusa.

Vuonna 1984 perustetun Bad Boys Blue -yhtyeen tyyli on muuttunut eurodiscosta popiin ja eurodanceen, ja suurimpina hitteinä muistetaan muiden muassa You’re a Woman, Jungle In My Heart ja Lady In Black. Bad Boys Blue on julkaissut pitkän uransa aikana 22 albumia. Uusin, 25-vuotisjuhlavuoden kunniaksi julkaistu 25 ilmestyi aiemmin tänä vuonna.

Bändi on vuosien varrella muuttunut niin ikään kokoonpanoltaan moneen kertaan, joten alkuperäisiä jäseniä on mukana enää yksi: John McInerney. Yhtyeen alkuperäisjäsenistä Andrew Thomas menehtyi vaikeaan sairauteen vuosi sitten heinäkuussa, vain puolitoista vuotta sen jälkeen, kun alkuperäisen trion Trevor Tailor kuoli sairaskohtaukseen.