Suosittu tyttöbändi historiaa?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Cheryl Cole tuli alunperin tunnetuksi brittiläisestä Girls Aloud -yhtyeestä, joka on jatkanut toimintaansa Cherylin erosta huolimatta. Menestystä bändi ei ole tosin sittemmin niittänyt, ja nyt tyttöbändin huhutaan olevan historiaa.

Yhtyeen jäsenistä Nadine Coyle asuu nykyisin Los Angelesissa, eli hän on vain vähän tekemisissä bänditovereidensa kanssa. Brittiläisen Star!-lehden Nadine on nyt palannut Britanniaan, mutta sai heti huomata muuttuneensa ei-toivotuksi henkilöksi bändissään.

Pian Lontooseen paluun jälkeen bändin muut kaunottaret nähtiin juhlimassa suurkaupungin yössä yhdessä, mutta Coyle ei ollut saanut kutsua. Pian tämän jälkeen Nadine palasi kotiinsa Yhdysvaltoihin, joten varsinainen bänditoiminta jäi tuolla reissulla kokonaan väliin.

– Se murskasi Nadinen ja sai hänet ymmärtämään kuinka etäiset suhteet heillä nyt ovat. Heidän välinsä ovat kireät ja hän oli tyrmistynyt nähtyään kuvia muista tytöistä juhlimassa yhdessä. Häntä ei koskaan kutsuttu noihin juhliin, vaikka hän matkusti Britanniaan tapaamaan bänditovereitaan, lähde kertoi lehdelle.

Nadine Coyle työstää parhaillaan ensimmäistä soololevyään.