Heidi Montagin muodot kaukana luomusta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Realitytähti Heidi Montag kävi marraskuussa kerralla kymmenessä kauneusleikkauksessa ja oli menettää samalla henkensä. Operaatiossa Heidin rintojen kuppikooksi tuli DDD, mutta leikkauksen jälkeen hän ilmoitti haluavansa vieläkin suuremmat muodot. Tuolloin tavoitteena oli peräti H-koon modot.

Pari viikkoa sitten Heidi ilmoitti tulleensa toisiin ajatuksiin ja aikovansa pienentää rintansa D- tai DD-kokoisiksi. Samaan aikaan hänet ikuistettiin Costa Ricassa paparazzikuviin bikineissä mahdollisesti viimeistä kertaa jättirintojensa kanssa. Nyt kuvia on kuitenkin tullut lisää, joskin kuvauspaikka on edelleen sama. Tuoreimmat otokset löytyvät tästä.

Samalla reissulla Heidi kuvattiin myös laastari nenässään. Hän kertoi joutuvansa pitämään edelleen laastaria, koska nenä ei ole vieläkään parantunut marraskuun leikkauksista. Ihmis-Barbieksi nimitetty realityjulkkis on siis muuttumassa eläväksi esimerkiksi liiallisten kauneusleikkausten haitoista.