Malin Akerman tiukassa topissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Watchmen ja Lomaterapiaa -elokuviensa myötä tunnetuksi Hollywood-tähdeksi noussut ruotsalainen Malin Akerman on nähty lukuisia kertoja vähissä vaatteissa ja jopa alastomana lehtien palstoilla ja valkokankaalla. Viime vuonna hän koristi myös Maxim-lehden kansikuvaa ja poseerasi yläosattomissa.

Malin Akerman, eli alunperin Åkerman, on tällä kertaa kuvattu saapumassa julkkisjuhliin Hollywoodissa. Kyseessä olivat The Romantics -elokuvan ensi-iltajuhlat, jonne Malin oli pukeutunut harmaan sävyihin. Katso kuvat tästä.

Tukholmassa syntynyt 31-vuotias Malin Akerman tunnetaan näyttelijänuransa lisäksi myös mallina ja laulajana. Lapsuutensa Ruotsissa ja Kanadassa viettänyt kaunotar löydettiin 17-vuotiaana malliksi Kanadassa. Sittemmin Kaliforniaan muuttanutta Malinia on nähty muiden muassa televisiomainoksissa ja viime vuosina myös elokuvissa.