Typeryyden huippu? Räppäri yritti salakuljettaa aseen lentokoneeseen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lentokenttien turvatarkastukset ovat yhdeksän vuoden takaisten WTC-iskujen ja kenkäpommimiehen ansiosta nykyisin tiukemmat kuin koskaan aiemmin. Turvatarkastuksen läpi lienee suhteellisen mahdotonta salakuljettaa mitään vaarallista – varsinkaan käsiasetta.

Amerikkalainen hiphop-artisti Petey Pablo, oikealta nimeltään Moses Barrett III, päätti kuitenkin yrittää moista temppua Raleigh-Durhamin kansainvälisellä lentokentällä Pohjois-Carolinassa, Yhdysvalloissa. Kaiken lisäksi hän yritti sitä WTC-iskujen vuosipäivänä, jolloin turvatarkastukset ovat tavallistakin tiukemmat, TMZ uutisoi.

Ei liene kovinkaan suuri yllätys, että piilotettu ase löydettiin hänen käsimatkatavaroistaan ja räppäri pidätettiin. Nyt häntä odottaa syyte laittoman ja varastetun aseen hallussapidosta ja piilottamisesta. Oikeudenkäynti alkaa maanantaina. Petey Pablo oli matkalla Los Angelesiin MTV Video Music Awards -tapahtumaan.