Kylie Minogue saa edelleen syöpähoitoja: ”Itken tuskasta!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Australialinen supertähti Kylie Minogue on ollut yksi poptaivaan loistavimmista tähdistä jo neljällä vuosikymmenellä. Hän aloittaa ensi helmikuussa maailmankiertueen uuden albuminsa myötä. Aphrodite Les Folies Tour saapuu tuolloin myös Suomeen.

Vuonna 2005 Minoguen elämä meni uusiksi, kun hänellä havaittiin rintasyöpä. Sittemmin syöpä saatiin hoidettua, mutta nyt Kylie on kertonut saavansa edelleen syöpälääkkeitä. Hän paljasti myös, että vahvan lääkityksen sivuvaikutukset ovat niin voimakkaita, että hän itkee usein tuskasta.

–  Olen vuodattanut kyyneleitä lääkärilleni ja kertonut, että en voi enää ottaa näitä lääkkeitä. Hän on kuitenkin järkähtämätön ja kertoo että minun on pakko ottaa lääkkeeni. Minun pitää jatkaa, koska ne toimivat, Kylie kertoi Daily Star -lehden mukaan.

Aphrodite julkaistiin maailmanlaajuisesti heinäkuussa ja sen ensimmäinen single oli nimeltään All The Lovers. Kylien uuden albumin vastaavana tuottajana on toiminut Stuart Price ja levyä on ollut kirjoittamassa muiden muassa Kylie itse, sekä Stuart Price, Calvin Harris, Jake Shears, Nerina Pallot ja Tim Rice-Oxley. Aphrodite on jatkoa Kylien vuonna 2007 julkaistulle X-albumille.

Esimerkiksi Locomotion, I Shoul Be So Lucky ja Can’t Get You Out of My Head -hiteistään tuttu Kylie on saanut myös alan arvostetuimman tunnustuksen Music Industry Trust Awardin Lontoossa. Hän sai kiitosta pitkästä ja menestyksekkäästä urastaan ja merkityksellisestä panoksestaan musiikin alalla.