Tankotanssin suomenmestariksi Metallican tahdissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tankotanssin hallitseva pohjoismaiden mestari Oona Kivelä voitti ylivoimaisesti tankotanssin Suomen mestaruuden. Lajin ensimmäiset viralliset SM-kilpailut järjestettiin Ravintola Virgin Oil Co:ssa Helsingissä eilen sunnuntaina.

Tankotanssin ensimmäisen virallisen suomenmestaruuden voitti helsinkiläinen lasten ja nuorten liikunnanohjaaja Oona Kivelä. Uusi kilpailuohjelma on tehty Apocalyptican esittämään Nothing Else Matters -kappaleeseen. Kilpailussa Kivelä erottui joukosta poikkeuksellisen haastavalla, akrobatisella koreografialla. Marko Keräsen suunnittelema koreografia murtaa tankotanssiin yleisesti liitettyjä striptease-mielikuvia.

Syyskuussa Kivelä kilpailee PoleArt 2010 -kisoissa Tukholmassa ja lokakuussa tankotanssin MM-kilpailussa Zürichissä sekä EM-kilpailussa Essexissä. Kivelä on selvittänyt tiensä myös Yhdysvalloissa järjestettävän ja siellä laajalti televisioitavan Vertical Pole Challenge -kilpailun finaaliin.

Tankotanssi eli Pole dance on maailmalla huippusuosittu liikuntamuoto, joka kasvattaa jatkuvasti suosiotaan myös Suomessa. Lajilla on jo tuhansia aktiivisia harrastajia. Alun perin sirkusmaailmasta peräisin olevassa lajissa kehonhallinta, kuntoilu ja tanssi yhdistyvät akrobatiaan. Tankotanssi soveltuu kaikenikäisille, myös nuorille ja lapsille.

– Monet nuoret naiset ovat kiinnostuneet tankotanssista. Laji tarjoaa heille mielekästä, sopivasti haastavaa liikuntaa ja mahdollisuuden luoda positiivista kehonkuvaa omasta vartalostaan, kertoo itsekin tankotanssitunteja ohjaava Kivelä.