BB-Petri julkaisi bilekuvansa Facebookissa

Big Brother · Stara.fi

Big Brother-talossa parhaillaan asustava BB-Petri on pelannut kuusivuotiaasta saakka jääkiekkoa ja urheilu-urallaan hän on ollut hetken myös samassa jääkiekkojoukkueessa eilen taloon muuttaneen Esa-Tapion kanssa. Petri on julkaissut sekä pelikuviaan että bilekuviaan verkossa.

Taloon suunnatessaan Petri ei sulkenut Facebook-tiliään ulkopuolisilta, joten hänen julkaisemansa kuvat ovat kaikkien yhteisöpalvelun käyttäjien nähtävissä. Miehen Facebook-kuvagalleriasta löytyy kuvamateriaalia jääkiekko-ottelujen lisäksi muiden muassa ilmeestä päätellen kosteista juhlista. Katso kuvat tästä.

Lisäksi Petri poseeraa kuvissa myös yhdessä laulajatähti Kristiina Braskin kanssa, kun Kristiina oli vierailemassa jäällä. Kuvista selviää myös, että Petrillä on ollut aiemminkin BB-talosta tutut viikset. Miehen ”tykäämisissä” on mukana niin Playboy-lehti kuin hieman yllättäen myös Salatut elämät -televisiosarja.