Heidi Montag täytti 24 vuotta – kuppikoko yhä DDD

Viihdeuutiset · Stara.fi

Realitytähti Heidi Montag kävi marraskuussa kerralla kymmenessä kauneusleikkauksessa ja oli menettää samalla henkensä. Operaatiossa Heidin rintojen kuppikooksi tuli DDD, mutta leikkauksen jälkeen hän ilmoitti haluavansa vieläkin suuremmat muodot.

Pari viikkoa sitten Heidi ilmoitti tulleensa rintojensa suhteen toisiin ajatuksiin ja aikovansa pienentää rintansa D- tai DD-kokoisiksi. Nyt reissulta on saatu ennen julkaisemattomia kuvia, joiden perusteella synttärisankari ei vielä saanut toteutettua suunnitelmaansa rintojen pienennyttämisestä. Katso kuvat tästä.

Tänään 24 vuotta täyttävä Heidi Montag palasi eilen Costa Ricasta kotiinsa Los Angelesiin yhdessä ex-miehensä Spencer Prattin kanssa. Mies pidätettiin lentokentällä laittomien aseiden takia ja sai lopulta myös porttikiellon Costa Ricaan.

Samalla reissulla Heidi kuvattiin myös laastari nenässään. Hän kertoi joutuvansa pitämään edelleen laastaria, koska nenä ei ole vieläkään parantunut marraskuun leikkauksista. Ihmis-Barbieksi nimitetty realityjulkkis on siis muuttumassa eläväksi esimerkiksi liiallisten kauneusleikkausten haitoista.