Linkin Park myi Suomessa heti kultaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Linkin Parkin tänään julkaistu uutuusalbumi A Thousand Suns on heti ylittänyt kultalevyrajan Suomessa. Albumia on ehditty myydä jo yli 11.000 kappaletta. Digitaalisesti albumi tuli saataville maanantaina, nousten välittömästi iTunesin albumilistan ykköseksi.

Uuden albumin ensimmäinen singlelohkaisu The Catalyst on yksi tämän hetken soitetuimmista kappaleista radioissa. Kappale kuvastaa hyvin bändin uutta soundia energisyydellään ja mystisyydellään.

Linkin Park on työstänyt uutta albumia pitkään ja huolellisesti. Monipuolisella albumilla liikutaan yhtyeen tyylille ominaisella alternative-metallin ja rockin alueella, johon on myös sekoitettu elementtejä hiphopista ja elektrosta.

Albumi on äänitetty samassa studiossa kuin yhtyeen debyyttilevy Hybrid Theory ja levyä on ollut mukana tuottamassa Rick Rubin. Los Angelesista kotoisin oleva Linkin Park on julkaissut uransa aikana neljä studioalbumia, joita on myyty Suomessa yhteensä lähes 160 000 kappaletta.