Suositusta Sugababes-yhtyeestä taannoin eronnut ja soolouralle siirtynyt laulaja Amelle Berrabah on joutunut ongelmiin viranomaisten kanssa. Hän on nimittäin jäänyt kiinni rattijuopumuksesta.
Poliisi pysäytti torstaina iltapäivällä 26-vuotiaan Amelle Berrabahin ohjastaman Mercedes-Benzin popparin ajettua ylinopeutta Camden Streetillä Pohjois-Lontoossa. Hänelle suoritetun puhallustestin mukaan veressä oli alkoholia yli sallitun rajan.
Amelle Berrabah pidätettiin ja kuljetettiin poliisiasemalle. Myöhemmin hänet vapautettiin takuita vastaan. Scotland Yardin edustajat vahvistivat tiedot The Sun -lehdelle. Laulaja joutuu oikeuden eteen 8. lokakuuta rattijuopumuksesta epäiltynä.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Amelle Berrabah tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.