Huh huh, BB-Ksenia tunnusti: Matematiikka ala-asteen tasolla

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa kuluvan tuotantokauden alusta saakka asustanut BB-Ksenia on yllättänyt katsojat ja talon asukkaat jo useita kertoja negatiivisesti yleistiedollaan. Hän ei esimerkiksi tiennyt, että Suomessa on ydinvoimaloita ja että lehmää syödään. Nyt neitokainen on itsekin myöntänyt osaamisensa heikon tason.

Parhaillaan talossa on meneillään viikkotehtävä, jossa asukkaiden täytyy muista vaikeita numerosarjoja, paikkoja ja kellonaikoja. Ksenian mukaan hänelle tehtävä on lähes ylivoimainen, sillä neitokainen myönsi matematiikan osaamisensa oleva yhä ala-asteen tasolla. Hän nimittäin paljasti Hannun muistia kehuessaan, ettei osaa vielä edes kertotaulua.

– Esimerkiksi mä en osaa vieläkään kertotaulua, Ksenia myönsi.

Asukkaat ovat tähän mennessä saaneet suoritetuksi onnistuneesti ainoastaan yhden viikkotehtävän. Tällä viikolla sääntörikkomuksia on tullut lukuisia, joten tehtävä lienee lähes mahdoton suorittaa onnistuneesti. Lisäksi BB-Elisabet meni ensimmäisenä tehtäväpäivänä noukkimaan tuotteita junan kyydistä ilman lupaa.