BB-viikkotehtävä alkoi: ”Maanantaiaamuna krapula ja vapina…”

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa asukkaat kutsuttiin hetki sitten olohuoneen sohvalle ottamaan vastaan alkaneen viikon viikkotehtävää. Tai niin he ainakin luulivat. Yllätys olikin melkoinen, kun äänentoistosta alkoi soimaan musiikkia.

Kyseessä oli Leevi & The Leavingsin tuttu hitti Unelmia ja toimistohommia, jonka sanat olivat varsin osuvat ”Maanantaiaamuna krapula ja vapina…” Asukkaat ryhtyivät heti laulamaan kappaletta ulkomuistista ja erityisesti siihen syttyivät BB-Ksenia ja BB-Vilhelmiina.

– Eli me ryypätään nyt koko viikko. Voisko se olla? BB-Vilhelmiina pohti uuden tehtävän luonnetta.

– Kokoonnuttiinko me tän biisin takia sohvalle? BB-Elisabet ihmetteli.

BB-Marika ihmetteli kappaleen ”outoa versiota”, ja sai vasta nyt kuulla, että kyseessä oli nimenomaan yhtyeen kappale. Viikkotehtävänä oli ”Unelmia ja toimistohommia”. Asukkaiden täytyy ansaita elantonsa kunnollisissa päivätöissä tehden täsmällisiä ja säntillisiä töitä.

Ohjeissa olosuhteiden kerrotaan olevan haastavia, mutta ainakin asukkaat tekevät oikeita töitä tiukalla aikataululla yhteisen päämäärän eteen. Tehtävän tarkempaa luonnetta ei vielä paljastettu, mutta siitä huolimatta asukkaat valitsivat vedonlyöntiprosentiksi 99 prosenttia tehtävän onnistumisen puolesta.

– Mitä ihmeen oikeita töitä? BB-Niko ihmetteli.

– Eli nyt me ollaan niiku dokattu ja palattu ja nyt päästään töihin, BB-Nino kiteytti.