BB-talon historiallisen pitkä seksittömyys pian ohi?

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -realityohjelman parhaillaan käynnissä oleva tuotantokausi on ollut seksin suhteen ennätysmäisen vaisu. Talossa ei ole nimittäin harrastettu vielä kertaakaan seksiä toisin kuin kaikilla edellisillä kausilla vastaavana aikana.

Pian tilanne voi kuitenkin muuttua paristakin syystä. Tänään keskiviikkona taloon astelee uusia asukkaita, jotka voivat vaikuttaa parinmuodostukseen positiivisesti. Lisäksi talossa jo nyt asuva BB-Vilhelmiina vihjasi eilen, että hän voisi harrastaa talossa seksiä. Seksikeskustelu saikin alkunsa, kun asukkaat pohtivat mahdollisia uusia tulokkaita.

BB-Hannu totesi naisten lupautuneen olemaan talossa siveellisiä, mutta Vilhelmiina oli toista mieltä. Hän totesi napakasti, että ei ole missään vaiheessa lupautunut selibaattiin. Myös BB-Nino on jo useita kertoja haaveillut, että taloon tulisi hänelle jonkinlainen ”unelmasonni”, jonka kanssa hän tulisi hyvin toimeen.