Christina Milian yllätti alistajasaappaissa

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Takavuosina Suomessakin menestystä niittänyt amerikkalainen poptähti-näyttelijä Christina Milian on viettänyt viime vuosina hieman hiljaiseloa julkisuudesta. Silloin tällöin popkaunotar on kuitenkin paistatellut viihdelehtien otsikoissa.

Neito hurmasi vastikään seksikkäällä ulkonäöllään White Trash Beautiful -muotinäytöksessä. Beigeen nahkaan pukeutunut kaunotar sai kuvaajat haukkomaan henkeään, ja viimeistään häikäisevä hymy sai sukat pyörimään jokaisen vieraan jaloissa Los Angelesin muotiviikonlopun kunniaksi järjestetyssä näytöksessä. Katso kuvat tästä.

29-vuotias Milian, oikealta nimeltään Christine Marie Flores, on aiemmin toiminut musiikkikanava MTV:n juontajana. Elokuvadebyyttinsä hän teki elokuvassa Love Don’t Cost A Thing vuonna 2003. Sittemmin hän on näytellyt useissa leffoissa, kuten Be Cool ja Get Shorty -komedioissa sekä Pulse-kauhuelokuvassa. Christina oli viime vuonna mukana myös Eight Days A Week -televisiosarjassa, mutta sarjaa ei käsikirjoittajien lakon takia nähty koskaan ruuduissa. Suomessa tähden tunnetuin kappale on edelleen AM to PM, joka tanssitti suomalaista klubikansaa vuonna 2001. Oman uransa lisäksi hän on kirjoittanut musiikkia myös muille artisteille, joista tunnetuin lienee Jennifer Lopez. Milian äänestettiin pari vuotta sitten maailman seksikkäimpien naisten listalla sijalle 79.