Take That -tähti: ”Älä yritä viedä minun paikkaani, Williams!”

Viihdeuutiset
Toimittaja:

Maailman menestyneimpiin poikabändeihin lukeutuva Take That teki äskettäin paluun alkuperäisessä kokoonpanossaan, kun bändi sai haudattua sotakirveensä Robbie Williamsin kanssa 15 vuoden riitojen jälkeen. Sovinnon takaa löytyi iso kasa rahaa.

Q Magazine -julkaisu kertoo nyt artikkelissaan Gary Barlowin antamasta varoituksesta. Laulaja toteaa olevansa hittibändin ”isoveli”, ja samalla myös eräänlainen johtaja. Hän kertoo olleensa lisäksi virheellisesti kateellinen Williamsin menestyksestä.

– Älä yritä viedä minun paikkaani, Williams. Kun Robbie lähti Take Thatista, hän menestyi ja päihitti meidät. Nyt kun hän on takaisin elämässäni olen ymmärtänyt erään seikan – en ollutkaan kateellinen varsinaisesti hänen menestyksestään, rakastin vain olla osa Take That -tuotantoa, Barlow kertoi Q Magazinelle.

Barlow kertoo olevansa myös hiukan epätoivoinen yhtyeensä onnistumisen suhteen. Tähti rakastaa päiviä, jolloin hän saa ajaa hienolla autolla ja olla keskellä kuvauksia – mutta upeiden päivien jatkuminen on kiinni Take That -yhtyeen menestyksestä. Barlow on yhtyeen jäsenistä ainoa, joka suhtautuu varautuneesti Williamsin paluuseen.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.