Suosikkikoomikko paljasti: ”Tältä Brad Pitt tuoksuu!”

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Hollywood-tähti Brad Pitt tunnetaan innokkaana moottoripyöräilyn harrastajana, ja hän hankki noin vuosi sitten itselleen uuden kustomoidun ajopelin. Ajokki kuitenkin sai siipeensä pienessä onnettomuudessa, mutta onneksi näyttelijä selvisi vammoitta.

Brad Pitt ja Will Ferrell tähdittävät pian uutta Megamind-elokuvaa. 43-vuotias Ferrell ei ole ollut vielä elokuvan kuvauksissa samaan aikaan 46-vuotiaan Pittin kanssa. Mies kertoi kuitenkin ET Online -julkaisulle vieneensä Pittille sitruunateetä eräänä päivänä. Hän paljasti samalla Bradin tuoksun jääneen tiloihin, ja hänelle tuli siitä mieleen juuri leivottu leipä ja kaneli.

Megamind on animaatio Shrek, Madagascar ja Kung Fu Panda -elokuvien tekijöiltä, ja sen ensi-ilta on 25. joulukuuta 2010. Pääosissa nähdään Pittin ja Ferrellin lisäksi Jonah Hill ja Tina Fey.