Christina Aguilera ultratimminä lesbokohusta huolimatta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Christina Aguilera julkaisi taannoin Bionic-nimisen albuminsa, jonka tiimoilta hän sai kovasti kritiikkiä muiden muassa musiikkityylin kopioinnista Lady Gagalta. Kukin pohtikoon oliko väitteillä perää, mutta Christinalla on ainakin ollut viime aikoina jotain muuta mietittävää.

Avioeron kourissa parhaillaan oleva supertähti on viime päivinä ollut myös lesbokohun keskiössä. Eron väitetään johtuneen rocktähti Benji Maddenin suhteen lisäksi siitä, että Aguileralla olisi ollut useita lesbosuhteita. Eilen julkkis-DJ Samantha Ronson vahvisti harrastaneensa Christinan kanssa ryhmäseksiä viime kuussa ja riisuneen Skype-yhteyden välityksellä.

Christina on kuitenkin pysytellyt julkisuudessa kohusta huolimatta. Aiemmin tällä viikolla hänet kuvattiin varsin näyttävänä platinablondina ja muutenkin upeassa kunnossa. Katso kuvat tästä. Hän yllätti jopa kuvaajat vilkuttamalla heille hymyillen.