Poppari kihlasi Vanessa Minnillon: ”Innokkaita yhteisestä tulevaisuudesta”

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Jessica Simpsonin kanssa aiemmin naimisissa ollut poptähti Nick Lachey ja MTV-musiikkikanavan juontaja Vanessa Minnillo kuhertelivat kolmisen vuotta sitten Meksikossa paparazzien tallentaessa hotellihuoneen parvekkeella tapahtuneen tilanteen.

Us Magazine -julkaisu kertoo nyt tähtiparin kihlautuneen ja he ovat todella onnellisia suhteensa statusmuutoksesta. Pariskunta kertoo odottavansa tulevaisuutta suurella innokkuudella, mutta hääpäivää ei ole vielä päätetty.

Nickin avioliitto laulaja Jessica Simpsonin kanssa päättyi nelisen vuotta sitten, ja Minnillon astui miehen elämään pian kyseisen eron jälkeen. Suhde on päätynyt monesti kohuotsikoihin muiden muassa Vanessa Minnillon pettämiskohun vuoksi ja pariskunnan erotessa noin vuosi sitten. Paluu yhteen tapahtui kuitenkin pikaisesti.