Suosittu seikkailusarja saapuu Suomen televisioon

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

BBC:n ykköskanavan esittämä koko perheen seikkailu- ja fantasiadraama Merlin jatkaa taikomista televisiossa. The Sun -lehti kertoi taannoin, että erittäin vahvoja katsojalukuja Iso-Britanniassa kerännyt sarja aloittaa neljännen tuotantokautensa vuonna 2012.

Merlin on myyty 180 maahan ja Sub alkaa esittämään sarjaa Suomessa maaliskuussa 2011.

Suuren budjetin draama käsittelee vanhaa legendaa mukaansatempaavalla tavalla. Nuori yleisö rakastaa sarjaa tuotantoyhtiön kyselyiden mukaan. Irlantilainen näyttelijä Colin Morgan on taikojaan käyttävä Merlin ja brittinäyttelijä Bradley James on kuningas Arthur.

Vierailevina tähtinä nähdään muiden muassa Sarah Paris, Michelle Ryan, Emilia Fox ja Tom Ellis. Taikamaailma Camelotiin pääsee jälleen mukaan sarjan kolmannella tuotantokaudella, joka jatkuu BBC:lla 4. joulukuuta saakka. Neljännen kauden kuvaus aloitetaan Iso-Britanniassa maaliskuussa 2011.