Inhottu BB-Jani epätoivoisena: ”Oonks mä liian fiksu tänne?”

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa järjestettiin tänään iltapäivällä tuotantokauden ensimmäiset avoimet nimeämiset, joissa asukkaat joutuivat valitsemaan ja perustelemaan häätöäänestykseen nimeämänsä asukkaat kaikkien muiden kuullen. Tilanne oli siis varsin stressaava.

Nettilähetyksen katsojille tätä herkkua ei kuitenkaan näytetty, eivätkä asukkaat saa myöskään keskustella tuloksista keskenään. BB-Jani oli ilmeisesti saanut nimeämisissä runsaasti ääniä, sillä hän on ollut selvästi masentunut nimeämisestä saakka. Lopulta hän ei enää kyennyt olemaan hiljaa asiasta, vaan päätti purkaa tuntemuksiaan Marikalle.

– Musta tuntuu, että mä oon inhottu. Oonks mä liian fiksu tänne? Jani ihmetteli.

BB-Marika totesi ettei asiasta saa puhua talossa, mutta päätyi kuitenkin lohduttamaan miestä. Neitokainen kertoi, ettei muiden kommenteista saisi ottaa itseensä ja että niistä voisi kukin löytää itsestään jotain kehitettävää. Jani vaikutti siltä, että olisi valmis lähtemään talosta jopa vapaaehtoisesti, mutta Marikan lohdutus auttoi kuitenkin nostamaan miehen tunnelmia.