BB: Eetu ja Elisabet yhteissuihkussa: ”Ai mä saan katsella?”

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa vietettiin eilen jälleen juhlia, kun BB-Elisabet täytti vuosia. Punapään 22-vuotispäivää juhlittiin lähinnä mietojen alkoholijuomien ja Michael Jacksonin musiikin parissa. Päivänsankari on nimittäin valtavan suuri Jackson-fani.

Musiikin lakattua bileet siirtyivät hiljalleen sisätiloihin, mutta Elisabetin päästyä suihkuun saakka alkoi ulkoa kuulua vielä yksi Jackson-kappale. Sen tanssimisen lomassa suihkuun oli jo ehtinyt BB-Eetu, joka pesi itseään alastomana. Suihkuun palannut Elisabet päätti suunnata miehen kanssa samaan suihkuun, ja he viihtyivätkin siellä varsin hyvin kahdestaan.

Kasvokkain seisoskellessaan Elisabet esimerkiksi hieroi hellästi Eetun kasvoja. Tämän jälkeen pienessä huppelissa ollut Elisabet päätti riisua bikiniensä yläosan Eetusta ja paikalle saapuneesta Marikasta välittämättä. Samalla BB-Marika innostui näystä.

– Ai mä saan katsella? Hyvä bersee, kivat buuuubsiiit, Marika kehui näkemäänsä.

– Mä en kato. Mä oon sun brother, Eetu totesi Elisabetin muotoja vilkuillen.

Pian sisälläkin alkoi kuulua Michael Jacksonin musiikkia, eikä Elisabet päässyt monista yrityksistä huolimatta nukkumaan. BB-Nino oli sen sijaan suunnannut jo kauan ennen muita sänkyynsä.