Uusi Harry Potter pelottaa lapsia – ikäraja liian alhaalla?

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Suomalaiset Harry Potter -fanit olivat keskiviikkona etuoikeutettuja, sillä elokuva sai ensi-iltansa Suomessa kahta päivää ennen esimerkiksi Britanniaa ja Yhdysvaltoja. Samaan aikaan elokuvayhtiö taistelee laitonta kopiota vastaan.

Wall Street Journal -lehden mukaan elokuvastudio Warner Bros. tutkii parhaillaan kuinka elokuvan 36 ensimmäistä minuuttia ovat päätyneet internetjakeluun. Nyt eräs brittilehti pohtii, että onko kyseinen elokuva mahdollisesti liian ”aikuismainen” jopa teini-ikäisille.

The Telegraph -lehden toimittaja Sarah Crompton katsoi elokuvan 9- ja 13-vuotiaiden lastensa kanssa ja lasten reaktiot kielivät elokuvan suositellun 12-vuoden ikärajan olevan mahdollisesti liian alhainen. Väkivalta ja veri ovat toistuvasti esillä filmissä ja se oli toimittaja Cromptonin mukaan vastenmielistä hänen lapsilleen.