BB-Elisabet paljasti: Neitsyys meni 14-vuotiaana

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa vietettiin eilen varsin rauhallista iltaa, ja järjestetyn ohjelman sijaan asukkaat päättivät pelata pitkästä aikaa pullonpyöritystä. BB-Nino oli ensin vastahankaan, mutta suostui lopulta mukaan muiden painostuksesta.

Pullonpyörityksen merkeissä puheenaiheet menivät tuttuun tapaan pääasiassa navan alle. Ensin peli ei näyttänyt sujuvan kovinkaan vauhdikkaasti, mutta sitten BB-Noora keksi kysyä asukkailta neitsyyden menettämisestään. Kysymyksen kohteena oli ensimmäisenä BB-Petri.

Petri kertoi olleensa tuolloin 14- tai 15-vuotias. Kysymys sähköisti kuitenkin tunnelman ja muutkin asukkaat ryhtyivät tiedustelemaan sitä muilta omilla vuoroillaan. BB-Noora paljasti menettäneensä neitsyytensä 15-vuotiaana. Elisabetin vastaus yllätti monet, sillä hän paljasti olleensa niin ikään 14-vuotias menettäessään neitsyytensä.

– V**tu, säkin oot ollut nuori, Nino ihmetteli.

Ohjelman verkkosivujen mukaan Nino kertoi olleensa 18- tai 19-vuotias menettäessään neitsyyden naiselle. BB-Niko oli ollut samassa tilanteessa 15-vuotiaana, kun hän oli mukana kotibileissä.

Uusimmat