BB-Eetun raju vedonlyönti kostautumassa

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa on juuri selvinnyt huomenna alkavan finaaliviikon asukkaat. Kuusi asukasta aloittaa finaaliviikon, ja heistä kaksi häädetään poikkeuksellisesti torstai-iltana. Voittaja selviää sunnuntaina.

Tänään talosta häädettiin kotimatkalle BB-Elisabet, jonka lähtö oli yllätys asukkaille. Hän ei nimittäin ollut Petrin ja Nikon mukaan ollut koskaan häädössä muuten kuin yhdessä kaikkien muiden asukkaiden kanssa. Elisabetin poistumisesta päästiin kuitenkin pian yli, sillä asukkaat iloitsivat finaaliviikolle pääsystään.

BB-Eetu pohti sitä kuinka hänkin oli voinut päästä mukaan viimeiselle viikolle, mutta yllättäen hän muisti siviilissä ennen ohjelmaan lähtöä tekemänsä rohkean vedon. Hän lupasi nimittäin toteuttaa pienimuotoisen syömisoperaation mikäli pääsisi finaaliin.

– Nyt mä muistin, että mä oon luvannut syödä hatullisen paskaa, jos oon finaalissa, Eetu järkyttyi itsekin muistettuaan moisen lupauksensa.

– Pitääkö sen olla omaa paskaa? BB-Niko naureskeli.

– Ei sen väliä, Eetu pyöritteli päätään epäuskoisena.

Moiset pelot väistyivät kuitenkin nopeasti, kun ulko-ovi aukesi ja asukkaat pääsivät kovasti odotetulle tupakalle. Eetun vedon lunastaminen selviää ensi torstaina, kun ohjelman finalistinelikko selviää.