Beyonce: ”Miksi Jumala antoi minulle tällaisen elämän?”

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Suosittu r&b-tähti Beyonce Knowles aktivoitui keväällä julkaisurintamalla, kun hänen Why Don’t You Love Me -singlensä sai näyttävän musiikkivideon. Siinä supertähti nähtiin rohkeampana kuin koskaan aiemmin, kun hän keikisteli alusvaatteisillaan ja kylvyssä.

Kaunotar kertoo nyt tuoreessa I Am World Tour -dokumentissa ajatuksistaan aivan uudella tavalla. Avoimesti uskovainen Beyonce kertoo kummastelevansa elämäänsä, sillä hän ei voi käsittää miksi Jumala on antanut hänelle niin paljon onnea ja siunausta.

– Minulla on kykyjä ja taitoja, joista olen onnellinen. Minulla on myös perhe, jota rakastan. Pohdin usein sitä, miksi Jumala antoi tällaisen elämän minulle? Beyonce pohtii kiertueen aikana kuvatussa dokumentissa.

– Hän ei kuitenkaan vastaa ja toisaalta Jumalan tarkoitusperien kyseenalaistaminen on asiatonta. Tunnen itseni kuitenkin välillä yksinäiseksi ollessani kiertueella. Esimerkiksi Kiinassa ollessani katselin ihmismerta suuren sviittini ikkunasta ja tunsin suurta halua puhua jollekin. Avasin tietokoneeni ja puhuin.

Nainen paljastaa myös pohtivansa parhaillaan jälkikasvua aviomiehensä Jay-Z:n kanssa. Tällä hetkellä hän ei ole raskaana, mutta pian sekin saattaa olla mahdollista. Beyoncen mukaan hänellä on vielä paljon koettavaa elämässään, mutta perheen perustaminen on silti jo hänen haaveissaan.