Johanna Tukiainen keskenmenostaan: ”Ikävä juttu”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen kohutuin blondijulkkis Johanna Tukiainen on ollut viime viikkoina otsikoissa näyttävien keikkakuviensa lisäksi myös raskautensa merkeissä. Ensin hän ilmoitti tekevänsä abortin, mutta kertoi myöhemmin kieltäytyneensä siitä.

Kolmannella kuulla tuolloin raskaana oman kertomansa mukaan ollut Tukiainen ilmoitti haluavansa pitää lapsen miesystävänsä Arton kanssa. Muutama päivä sitten Tukiainen kuitenkin kertoi saaneensa yllättäen keskenmenon. Monet ovat epäilleet koko raskautta vain julkisuustempuksi. Nyt Tukiainen itse kommentoi tapausta Staralle ja paljasti haaveilevansa yhä useammistakin lapsista.

– Keskenmeno on ikävä juttu, mutta olen kuitenkin vasta 32-vuotias ja minulla on vuosia aikaa perustaa perhe ja hankkia haaveilemani kolme lasta, Johanna Tukiainen kertoi Staralle.