Eetu ulos Big Brotherista – sijoittui neljänneksi

Big Brother · Stara.fi

Suomen tämän vuoden Big Brother -tuotantokausi on juuri päättymässä, kun ensimmäinen neljästä finalistista on juuri häädetty talosta. Ensimmäisenä finalistina kotiin passitettiin BB-Eetu.

Tamperelainen nuori mies kertoi jo aiemmin suoran lähetyksen aikana olevansa varma siitä, että hän poistuu nelikosta ensimmäisenä. Hän kertoi odottavansa ulos päästyään erityisesti sitä onko hänellä vielä äiti. Eetun äiti oli nimittäin ollut aiemmin raivoissaan poikansa lähdöstä BB-taloon ja uhannut että kotiin ei ole tulemista mikäli BB-talon ovet aukeavat.

Äskettäin Eetu sai kuitenkin soittaa ystävälleen, joka kertoi kaiken oleva kotipuolessa hyvin. Näin ollen Eetulla ei ollut enää kovinkaan suuria pelkoja asian suhteen. Big Brother -taloon jääneet Niko, Nino ja Marika jäivät intoa hihkuen taloon ja ilakoivat siitä että joku heistä voittaisi pian 50.000 euron pääpalkinnon.