Christina Aguilera ”olisi voinut juoda Cherin kylpyveden”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Christina Aguilera on ollut parin viime vuoden ajan hieman alavireessä ainakin ammatillisessa mielessä, sillä neitokaisen äänitteet eivät ole menestyneet ihan aikaisempian julkaisujen tapaan. Poptähden tuorein Bionic-albumi jäi taannoin monien muiden levyjen jalkoihin.

Pian Christina Aguilera nähdään kuitenkin valkokankaalla Burlesque-elokuvassa, jossa nähdään myös supertähti Cher. Nyt Aguilera on paljastanut kuinka Cher saatiin mukaan projektiin. Suostuttelussa näytteli nimittäin hänen mukaansa tärkeää roolia innokas fanittaminen.

– Yksi syy miksi Cher saatii mukaan elokuvaan oli se, että hänelle kerrottiin että minä rakastan häntä ja että minä tarvitsen Cherin mukaan elokuvaan, koska olen niin suuri fani. He kertoivat, että voisin juoda vaikka hänen kylpyvetensä, Christina Aguilera kertoi Access Hollywood -julkaisulle.

– Kun menin poikani kanssa studioon, olin pelokas ja arka. Sanoin, että ”Hei Cher, olen se joka haluaisi juoda kylpyvetesi” ja myönsin että olen pakkomielteinen vainoaja-fani. Saimme kaikki siitä hyvät naurut.

Burleski-elokuva saa Suomen ensi-iltansa 4. helmikuuta 2011.