Christina Aguileran yksityiset alastonkuvat julkisuuteen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Christina Aguilera on ollut parin viime vuoden ajan hieman alavireessä ainakin ammatillisessa mielessä, sillä neitokaisen äänitteet eivät ole menestyneet ihan aikaisempian julkaisujen tapaan. Poptähden tuorein Bionic-albumi jäi taannoin monien muiden levyjen jalkoihin.

Kaunotar pääsee nyt valitettavasti otsikoihin vastikään verkkoon levinneiden alastonkuviensa takia. Lähde paljasti The Sun -lehdelle kyseisten kuvien olevan erittäin rohkeita, sillä neitokaisella on niissä yllään oikeastaan vain koruja. Yksityiskuvat on otettu artistin kotona stylistin työtä varten ja kuvat on nyt hakkeroitu stylistin koneelta julkiseen levitykseen. Kuvat julkaistiin ensin yhdellä nettisivulla, josta ne levisivät kulovalkean tavoin ympäri verkkoa.

Laulajan edustajat ovat kuitenkin valmiita erittäin aggressiivisiin toimenpiteisiin kyseisen asian vuoksi ja hakkeroinnin takana olevat nörtit tulevat saamaan vielä ankaran lainkouran niskaansa. Valitettavasti rikoksen tehnyttä ihmistä ei ole vielä löydetty, mutta Aguileran edustaja vakuutteli heidän tekevän kaikkensa asian eteen. Kuvia on kuitenkin enää tässä vaiheessa mahdoton saada pois verkosta, mutta niitä julkaisseille verkkosivustoille voi olla tulossa kutsu leivättömän pöydän ääreen.

– Tämä on mielestämme erittäin laitonta ja vastuutonta. Tällainen teko on kannekelpoinen ja me saamme kyllä selville tekijän tai tekijöiden identiteetit ennemmin tai myöhemmin, edustaja vakuutteli The Sun –lehdelle.