Suosikkijuontaja Jaajo Linnonmaa leffatähdeksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu radiojuontaja Jaajo Linnonmaa on ollut radion lisäksi mukana monenlaisissa muissakin projekteissa. Alunperin hän tulikin tunnetuksi televisiosta Räsypokka ja Pulssi -ohjelmien isäntänä.

Hymypoika-elokuvan aikoinaan ideoinut Radio Suomipopin juontaja nähdään tänä talvena myös valkokankaalla, kun hän tähdittää kotimaista Veijarit-elokuvaa. Katso maistiainen elokuvasta tästä tai artikkelin yltä. Jaajo kertoi tänään Staralle kuinka hän alunperin päätyi mukaan elokuvaan.

– Luin käsikirjoituksen ja huomasin samaistuvani helposti roolihahmooni. Tottakai oli jännittävää työskennellä Mikko Leppilammen kaltaisen veteraaninäyttelijän kanssa, mutta ystävällisyyttään kaikki kehuivat minua luonnonlahjakkuudeksi, Jaajo Linnonmaa kertoi Staralle.

Vuoden radiojuontajana vuosina 2009 ja 2010 palkittu Linnonmaa kertoo lisäksi, että parhaillaan menossa on muitakin mielenkiintoisia projekteja.

– Onhan se outoa aloittaa ura näin ison elokuvan pääroolissa, mutta kun mahdollisuus tuli niin en mä voinut kieltäytyä. Tulevaisuudesta en voi vielä puhua, mutta muutama isompi projekti tässä on työn alla.

Veijarit-elokuva saa ensi-iltansa 25. joulukuuta 2010. Lauri Nurksen ohjaaman elokuvan pääosissa nähdään myös Mikko Leppilampi, Pihla Viitala, Malla Malmivaara, Antti Luusuaniemi ja Hennariikka Laaksola.