Hugh Jackman loukkaantui tv-kuvauksissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suuren suosion saaneiden X Men -elokuvien spin off -leffana taannoin valkokankaalla nähty X Men Origins: Wolverine on saamassa jatkoa. Jatkosuunnitelmat olivat hetken aikaa jäissä, mutta projekti otti taannoin jälleen askeleen eteenpäin.

Nyt Jackman on ollut mukana Australiassa järjestetyssä Oprah Winfreyn ohjelman kuvauksissa. Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan suunnitelmien mukaan, sillä näyttelijä sai silmävamman ohjelman kuvauksissa, Radar Online uutisoi hetki sitten. Katso video tästä.

Julkaisun mukaan Jackmanin oli määrä laskeutua lavalle ilmasta vaijereilla, mutta vauhdin hidastaminen epäonnistui ja näyttelijä osui studion valolaitteisiin. Rikkoutuneesta valosta lensi lasinpala suoraan hänen silmäkulmaansa. Vamma aiheutti runsaasti verenvuotoa. Supertähden lapset olivat mukana yleisössä, ja heidän kerrotaan olleen kauhuissaan isänsä onnettomuudesta. Eräs yleisön jäsen julkaisi onnettomuuden jälkeen alla olevan kuvan, joka on ikuistettu muutama sekunti ennen onnettomuutta.

Hugh Jackman kertoi taannoin olevansa innoissaan Aronofskyn valinnasta uuden elokuvansa ohjaajaksi. Jackman ja mestariohjaaja tekivät vuonna 2006 yhteistyötä elokuvassa Fountain. Näyttelijä luottaa Aronofskyn kädenjälkeen elokuvassa.

– Uskoisin että tämä on urallani parasta vuosiin. Tulossa on jotain tututusta poikkeavaa. Tämä ei ole mikään Kippari-Kalle -elokuva, vaan tummasävyinen Wolverine. Käsikirjoituksen on tehnyt Usual Suspects -elokuvan käsikirjoituksen laatinut Chris McQuarrie, joten se antaa hyvän vihjeen siitä, mitä on luvassa. Aronofsky tekee kaikesta fantastisen, hän niin sanotusti saa lihan luiden päälle. Tämä elokuva tulee jäämään mieleen katsomisen jälkeen, Hugh Jackman kertoi Vulture-blogille.

Uusimmat