Christina Aguileran muodot ihastuttivat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Christina Aguilera on ollut parin viime vuoden ajan hieman alavireessä ainakin ammatillisessa mielessä, sillä neitokaisen äänitteet eivät ole menestyneet ihan aikaisempian julkaisujen tapaan. Poptähden tuorein Bionic-albumi jäi taannoin monien muiden levyjen jalkoihin.

Levyn julkaisemisen jälkeen Christina on ollut otsikoissa lähinnä negatiivisissa merkeissä, sillä hänelle tuli taannoin avioero ja viime viikolla hänen yksityiset alastonkuvansa vuotivat julkisuuteen. Viimeaivan viime päivinä hän on kuitenkin ollut kiireinen Burlesque-elokuvansa merkeissä, sillä leffan ensi-illat ovat vieneet häntä vauhdikkaasti ympäri maailmaa.

Nyt Christina on poseerannut Lontoossa järjestetyssä ensi-illassa asussa, joka oli takuulla illan kuolatuin ja kuvatuin. Hänen rintavarustuksensa mahtui nimittäin vain hädin tuskin asun yläosan sisään. Aiemmin tällä viikolla Christina kertoi kovien kokemustensa vain kasvattaneen händä ihmisenä ja naisena. Hän paljasti kantavansa kovatkin kokemuksensa ylpeydellä.

– Täytän pian 30 vuotta. Elämässäni on kuluneen vuoden aikana tapahtunut paljon kaikkea pahaa, mutta minun tulee oppia näistä ilkeistä asioista. Tällä alalla ikääntyminen koetaan pelottavaksi ja kokemuksia halutaan karttaa. Minä kannan haavani ylpeydellä, sillä haluan kääntää kaiken voitoksi itselleni, Christina Aguilera kertoi Metro-lehden haastattelussa.