Vanessa Hudgensin kohueron syy selvisi – kihlasormus!

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Kerroimme pari päivää sitten kuinka maailman seuratuimpiin nuoriin pareihin lukeutuneet Vanessa Hudgens ja Zac Efron olivat eronneet. Eron syiksi on mainittu muiden muassa uravaatimukset ja välimatka. Kolmatta osapuolta katastrofiin ei kuitenkaan liity.

Lähipiiri on myös vahvistanut eron, mutta toiveita pariskunnan yhteenpaluusta elätellään vielä. Entertainment Wise –sivusto kertoo nyt viisivuotisen suhteen päättyneen Vanessan kihlautumishalun vuoksi. Lähde paljasti Vanessan odottaneen sormusta sormeensa jouluksi, mutta Efron ei kestänyt ajatusta.

– Vanessalla oli syntymäpäivä 14. joulukuuta ja hän halusi kihlautua sen vuoksi juuri joulun aikoihin. Zac sai kuulla asiasta, mutta ei hän itse sitä halunnut. Hän ei ole vielä valmis kihlautumiseen, joten ainoa vaihtoehto oli ero, lähde kertoi Entertainment Wise –sivustolle.

Uusimmat