Hollywoodin nuoren kohuparin ensitapaaminen paljastui

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Jake Gyllenhaal nähdään parhaillaan elokuvateattereissa Love And Other Drugs –elokuvan rohkeassa roolissa yhdessä Anne Hathawayn kanssa. Aikoinaan Brokeback Mountain –elokuvasta tähdeksi noussut Gyllenhaal on lähikuukausien aikana yhdistetty kantritähti Taylor Swiftiin, mutta varsinaista virallista vahvistusta suhteelle ei ole vielä saatu.

Tapahtumapaikkaa kohuparin ensikohtaamiselle on spekuloitu paljon. Gyllenhaalin kollega Gwyneth Paltrow on nyt kertonut USA Today –lehdelle olleensa miehensä kanssa mukana kyseisen kohtaamisen järjestämisessä. Paltrow on tuntenut Gyllenhaalin jo pitkään, kun taas näyttelijäkaunottaren aviomies Coldplay-yhtyeen laulaja Chris Martin on ollut tekemisissä Taylor Swiftin kanssa. Näin kaksi huipputähteä oli helppo saattaa yhteen.

– Jake ja Taylor olivat illallisella luonamme. Silloin he tapasivat ensimmäistä kertaa. Suhteeseen en halua ottaa kantaa, sillä se on heidän oma asiansa. Minua pelottaa kertoa mitään ja ihmettelen kuinka tällaiset jutut paljastuvat niin helpolla muille. Heidänkin suhdettaan on selvitetty todella innokkaasti ja se on yllättänyt minut, Gwyneth Paltrow kertoi USA Today –lehdelle.

Jake Gyllenhaalin kerrottiin taannoin lennättäneen Swiftin luokseen Lontooseen noin 117.000 eurolla. Kiitospäivää vietettiin myös yhdessä muiden muassa Jaken siskon Maggie Gyllenhaalin kanssa. Swiftin syntymäpäivälahjakin 13. joulukuuta 21-vuotta täyttäneelle kaunottarelle oli varsin arvokas, sillä Splash News -julkaisu kertoo lahjan olleen Chet Atkinsin nimikirjoituksella varustettu 7.500 euron kitara.

Uusimmat