Ashton Kutcher peloissaan: ”Paniikki tulee olemaan valtava”

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Parhaillaan St. Bartsin luksussaarella lomaileva Hollywood-pariskunta Ashton Kutcher ja Demi Moore ovat pysyneet vuosien mittaan yhdessä monista pettämiskohuista huolimatta. Suosittuja elokuvia ja televisiosarjoja tähdittänyt sekä tuottanut Kutcher on tällä hetkellä uransa huipulla.

Näyttelijä on myös ryhdistäytynyt kuntoilun saralla. Mies pitää huolta itsestään monilla treeneillä viikossa. Rankka treenaus ei kuitenkaan liity esimerkiksi elokuvarooliin. Ashton Kutcher pelkää nimittäin maailmanloppua. Kutcher kertoi Men’s Fitness –lehdelle lopun olevan lähellä, joten hänen on pakko pistää itsensä kuntoon. Näyttelijän mukaan maailma menee tuolloin hulluksi, ja selvitäkseen muiden hulluudesta hänen on taisteltava kaikkia vastaan.

– Paniikki tulee olemaan silloin valtava. Muiden muassa satelliitit tuhoutuvat ja sähköt katkeavat kaikkialla. Ihmiset eivät pysty käyttämään tietokoneita ja esimerkiksi GPS-systeemit kaatuvat. Lait eivät enää päde. Rajat katoavat, ja silloin alkaa ryöstely ja muut väkivaltaisuudet. Minä varaudun tähän asein ja hyvällä kunnolla. Treenaan Krav Magaa ja Bikram-joogaa. Tämä kaikki siksi, että kun maailmanloppu tulee, niin pelastan lähimmäiseni, Ashton Kutcher sanoi Men’s Fitness –lehdelle.

Uusimmat