Iina Kuustonen alastomana Putous-ohjelmassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

MTV3-kanavan kotimainen Putous-viihdeohjelma sai ensimmäisellä tuotantokaudellaan suuren suosion, ja ohjelmasta nousi pinnalle muiden muassa Vuoden sketsihahmoksi äänestetty Marja Tyrni. Eilen televisioruuduissa nähtiin ohjelman toisen tuotantokauden ensimmäinen jakso.

Suorana lähetyksenä toteutettavan viihdeohjelman tähtikaarti on hieman muuttunut ensimmäiseltä kaudelta, ja nyt mukaan on tullut muiden muassa näyttelijäkaunotar Iina Kuustonen. Ohjelman aluksi hän kertoi, ettei kaihda edes alastomuutta mikäli siihen on perusteltu syy.

Kuustonen joutuikin poseeraamaan alastomana jo ensimmäisessä jaksossa, jossa nähtiin Putous-kosteusvoiteen mainosparodia. Siinä Kuustonen makasi alastomana kameran kuvatessa hänen vartaloaan. Intiimit ruumiinosat eivät koko perheen ohjelmassa luonnollisesti näkyneet.

26-vuotias Iina Kuustonen on nähty valkokankaalla muiden muassa elokuvissa FC Venus ja 8 päivää ensi-iltaan sekä televisiosarjoissa Ihmebantu ja Suojelijat. Viime kesän hän vietti Valkeakosken kesäteatterissa. Kuustonen on tulevana keväänä valmistumassa Teatterikorkeakoulusta.