Tensnake : Coma Cat singlearvostelu

Singlet · Stara.fi

Saksalainen musiikkituottaja Tensnake, oikealta nimeltään Marco Niemerski, on ottanut tyylillisesti vahvoja vaikutteita 80-luvun loppupuolen italodiscosta ja jo tuolloin orastaneesta housesta. Niiden yhdistäminen nykypäivän houseen voi olla yksi lähitulevaisuuden nousevista trendeistä klubeilla.

Tensnaken singlejulkaisu Coma Cat oli ehdottomasti yksi vuoden 2010 parhaista kappaleista klubirintamalla – ja ehkä jopa kaikkein ylivoimaisin. Kyseinen single on nu-disco -tyylisuunnan ilmiömäinen sanansaattaja, sillä paketissa on tällä kertaa kaikki täydellisesti kohdallaan. Kevyt tanssibiitti ja uskomaton melodia ryyditettynä kasarisoundeilla ja kevyillä vokaaleilla.

Kappale tuo ensisekunneista saakka elävästi mieleen 80-luvun loppupuolen tanssiklassikot, jotka kuuluivat vielä tuolloin pieneen marginaaliin. Kappaleen sieluna toimii uskomattoman tarttuva ja upeasoundinen synakuvio, joka jää kertakuulemalta mieleen kuin purkka tukkaan.

Pienen alkulämmittelyn jälkeen kuulijalle ja tanssijalle annetaan ensin tuttuun tapaan pieni maistiainen tulevasta, mutta biisiä ei vielä päästetä vauhtiin. Lopulta pienen kiusoittelun jälkeen teema ja upea bassline päästetään kuitenkin täysillä valloilleen asiaankuuluvan rumpufillin avustuksella. Ja polvi nousee tanssilattialla kuin tanssilattialla. Kokonaisuutena kappaleesta, ja erityisesti pitkästä Original-versiosta, avautuu kuuntelukertojen myötä erilaisia tasoja.

Tensnaken yleinen musiikkilinja ei ole tämän kappaleen tavoin kovin nopeatempoista tanssikamaa, mutta toivoa sopii että Coma Cat saisi jossain vaiheessa seuraajan. Esimerkiksi Need Your Lovin on kuitenkin varsin lähellä sitä. Tässä on takuuvarma hankinta esimerkiksi Roisin Murphyn musiikin ystäville.

Pisteet 5/5