Anna Abreu : Hysteria

Singlet · Stara.fi

Kotimainen poptähti Anna Abreu julkaisee maaliskuussa uuden albuminsa, jonka ensimmäiseksi singlelohkaisuksi on valittu Hysteria. Kyseessä on nopeatempoinen tanssiraita, jonka soundipuoli noudattelee pitkälle 80-luvun puolivälin tuotantoja. Kappale on leppoisaa popistelua, jonka biitti rullaa mukavasti ja taustan synasoundit kirittävät menoa yksinkertaisen toimivasti.

Varsinainen hittikoukku jää kuitenkin ainakin vielä pimentoon, sillä kappaleesta ei löydy kovin voimakasta melodiakoukkua hittipotentiaalia vahvistamaan. Kappaleen soundit ovat lisäksi hieman hakusessa. Kasaritunnelma on nimittäin mennyt niin pitkälle, että mukaan on tarttunut myös kyseisen vuosikymmenen soundien tuhnuisuus.

Viime aikoina poprintamalla on kuultu paljon kasarivaikutteita, mutta yleensä ne on adaptoitu onnistuneesti 2000-luvulle. Tällä kertaa uuden albumin tuottaja Jukka Immonen on mennyt kuitenkin tuotannossaan vieläkin pidemmälle, sillä kappaleen soundikokonaisuus jää kasarimaisen tasapaksuksi – aivan kuin jotain olisi jäänyt tekemättä. Samasta syystä Annan vokaaliosuudet ovat jääneet totutusta poiketen liian kuiviksi. Kokonaisuutena Hysteria on leppoisa discoralli, josta muodostuneen nopeasti radiohitti. Jotain olennaista jäi vielä kuitenkin puuttumaan, eli ”Ihan kiva mutta…”

Pisteet 3/5